MENU

tiistai 1. toukokuuta 2018

Autolla Islannin ympäri - suunnitelmat ennen reissua


Tämän viikon torstaina lähdemme vihdoin valloittamaan koko saaren, eli ajamaan saarta kiertävän ykköstien Ring Roadin. Onhan tätä kovasti jo odotettukin. Päätin tulla avaamaan teille suunnitelmiamme näin juuri ennen h-hetkeä. Lähdemme liikkeelle suhteellisen avoimin suunnitelmin, mikä onkin yleensä suositeltua. Olemme siis listanneet joitakin kohteita, joita haluamme ehdottomasti nähdä, mutta paras tapa kokea Islanti on ajaessa tähyillä ikkunoista kivan näköisiä paikkoja, joita haluaa tutkia paremmin. Totta kai myös valmiista vinkeistä on hyötyä, koska kaikki kohteet eivät sijaitse aivan päätien varrella.


AUTO

Islannissa on tarjolla todella paljon autovuokraamoja, enkä osaa liiemmin eritellä niitä. Tällaiseen ajokortittomaan ja autoista ymmärtämättömään henkilöön on ehkä vähän hankala luottaa tässä asiassa. Muutaman huomion olen sentään saanut kuulla, jotka kannattaa ottaa huomioon autoa vuokrattaessa erityisesti täällä.

- Tarkista kaikki lommot autosta vuokraamolla (ota kuvat tai videoi)
- Muista olla tosi tarkkana kaikkien vakuutuksien kanssa, koska täällä ei ole mitenkään tavatonta, että auton kanssa saattaa sattua jotakin
- Tsekkaa vuokraamojen sijainnit kartalta ennen vuokraamista, monet vuokraamot sijaitsevat lentokentän lähellä ja sinne on pitkä ja kallis matka lähteä Reykjavíkista
- Nelivedon valinta on välttämätön talvella, kesällä sen valinta ei ole tarpeen, jos pysyttelee poissa F-teiltä

Me olemme siis lähdössä liikkeelle pienellä pakettiautolla, jonka perätila on muutettu asumiseen ja nukkumiseen sopivaksi. Päädyimme tähän ratkaisuun, koska emme halunneet rajoittaa reissuamme liialla suunnitelmallisuudella (yöpymiset pitäisi varata etukäteen). Yöpymiset saattavat myös olla kalliita. Lisäksi auton mukana tulevien välineiden avulla voimme laittaa ruokaa, joka varmasti auttaa kustannusten kurissa pitämisessä.

Me päädyimme vuokraamaan auton Go Campersin kautta. Heiltä saatu palvelu tähän mennessä on ollut hyvää, toivottavasti kaikki sujuu hyvin myös autoa noudettaessa ja palautettaessa.


LEIRINTÄALUEET

Islannissa matkatessa on hyvä muistaa, että yöpyminen missä tahansa tienvarressa ei ole sallittua. Tähän tarvitsisi aina luvan maanomistajalta, tästä syystä esimerkiksi tavallisilla parkkipaikoilla ei ole sallittua yöpyä. Leirintäalueita pitäisi kuitenkin löytyä hyvin ympäri maata. Hinnat vaihtelevat nettisivujen perusteella 800 ja 1500 kruunun (n. 6 – 12 euroa) välillä.


HUOLTOASEMAT JA RUOKAKAUPAT

Huoltoasemien ja ruokakauppojen sijainnit saattavat olla se hankalin asia lähdettäessä reissaamaan Islantia ympäri. Erityisesti etelärannikolla niitä on huonomman puoleisesti. Kannattaa tutkia molempien sijainnit kartalta ennen matkaan lähtöä.

Suosittelen pakkaamaan auton mahdollisimman täyteen ruokaa jo autoa noutaessa pääkaupunkiseudulla, jossa ruokakauppoja on vielä hyvin tarjolla ja hinnat ovat hillitymmät. Matkan varrelta voi nimittäin olla vaikeaa löytää muita kuin superkalliita huoltoasemien yhteydessä olevia kioskeja. Paras vinkki, jonka olen kuullut huoltoasemista Islannissa on, että tankkaa aina kun näet sellaisen. Seuraava saattaa sijaita monen sadan kilometrin päässä ja sekin saattaa olla suljettu.


KARTAT

Minulla on ollut täällä koko vaihdon ajan ihan tavallinen suomalainen liittymä, jossa on mahdollisuus käyttää mobiilidataa myös EU- ja ETA-maissa. Se on ollut aivan ehdoton varsinkin, kun lähdetään Reykjavíkin ulkopuolelle! Kannattaa kuitenkin valmistautua siihen, että mobiilidatakaan ei välttämättä toimi kaikkialla. On siis varmasti hyvä ratkaisu ladata kartat etukäteen puhelimeen, jotta niitä pääsee käyttämään myös verkon ulkopuolella. Itse haluan hankkia myös perinteisen paperisen kartan. Ne ovat niin nostalgisia, aina toimivia ja siitä jää myös konkreettinen muisto.


SOITTOLISTAT

Tosi tärkeä juttu, jota ei saa missään tapauksessa unohtaa miltään road tripiltä! Mulla on valmisteltuna meille jo useampi soittolista, koska kymmenessä päivässä kyllä ehtii kuunnella. Mitkä ovat teidän must biisejä road trip soittolistoille?


REISSUN PITUUS

Kuten jo mainitsin, olemme vuokranneet auton kymmeneksi päiväksi. Suositeltu minimi reissuaika Ring Roadille on seitsemän päivää. Me halusimme ottaa matkaan vähän ylimääräistä aikaa, koska siihen kerran oli mahdollisuus. Ainakin koillisessa aiomme viettää parikin yötä, koska sillä suunnalla on hirmuisesti nähtävää!


MUUTAMA VINKKISIVUSTO

Reissua suunnitellessa on ollut älyttömästi hyötyä blogeista, joissa on kerrottu yksityiskohtaisia vinkkejä ja käyty reissu läpi päivä päivältä. Listasin teille muutaman oman suosikkini, joista on ollut hurjasti apua.

How to Survive Iceland's Ring Road in a Camper Van


Postauksen kuvituksena oli tällä kertaa otoksia Reykjavíkin keskustan alueelta. Kaupungista löytyy todella paljon suloisen värikkäitä omakotitaloja, mutta myös niitä kamalia harmaita betonisia asuinalueita löytyy aivan keskustan tuntumasta. Ne eivät vain jostain syystä päädy niin usein kuviin asti.

Miltä meidän alustavat suunnitelmat muuten kuulostavat? Toivottavasti teitäkin kiinnostaa kuulla meidän reissusta, koska mä olen super innoissani jakamaan juttuja siitä teidän kanssanne!

SEURAA MINUA:

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti